Iitin Pallolle täydet kolme pistettä Haminasta

23.07.2022

Iitin pallo matkasi kauden kuudenteen jalkapallon 6-divisioonan peliinsä Haminaan HapK/2 vieraaksi. Jalkeille oltiin saatu iskukykyinen ryhmä parista viime hetken poisjäännistä huolimatta.


Ottelu alkoi vieraiden maalatessa ensimmäisenä. Vain kaksi minuuttia oli pelattu, kun Tuomas Makkonen sai pelattua kulman jälkitilanteesta pallon debytantti Konsta Heikkilälle, ja tämän tarkka sijoitus löysi tien maalin oikeaan kulmaan. Kotijoukkue ei tästä lannistunut, vaan 12 minuuttia edellisestä peli oli 1-1 Iitin Pallon puolustuksen haparoidessa. Vieraat pääsivät kuitenkin nopeasti takaisin johtoon. Lauri Kokko karkasi laidalta, ja hänen tarkka keskityksensä löysi maalille nousseen Elmo Lavosen pään. 33. minuutilla Iitin Pallo siirtyi jo 1-3 johtoon, kun Eemeli Talja voitti puolustajansa ja sijoitti pallon tarkasti maaliin. Kotitijoukkue kavensi kyseenalaisesti Iitin Pallon uskoessa tilanteen olleen paitsio. Tauolle mentiin tässä tilanteessa 2-3.


Toiselle puoliajalla Iitin Pallo oli päättänyt tukkia puolustuksen ja säilyttää johtonsa. Tätä suunnitelmaa vieraat alkoivat toteuttaa heti alusta alkaen. Upea joukkuepuolustus toimi, ja kotijoukkueen tilanteen loistivat poissaolollaan. HapK/2 pelaajat turhautuivat Iitin Pallon kurinalaisuuteen ja sortuivat roiskimaan palloa. 65. minuutilla Konsta Heikkilä pääsi läpiajoon kotijoukkueen jahdatessa tasoitusta. Hänet kuitenkin kaadettiin boxin sisällä, ja pallo vietiin 11 metriin. Pallon taakse asettui Jesse Koskinen. Tämä rautahermo ei erehtynyt, vaan siirsi vieraat 2-4 johtoon. Enempää maaleja ei pelissä nähty, joten vieraat ottivat kauden neljännen voittonsa nousten sarjataulukossa jo kolmanneksi. Vierasjoukkueen parhaana palkittiin ansaitusti Konsta Heikkilä.


Seuraavat pelit pelataan perjantaina 1. ja maanantaina 4. heinäkuuta kotikentällä Ravilinnassa kello 18.30. Iitin Pallo toivottaa kaikki tervetulleeksi.