Kyljykset kohtaa lauantai sarja-avauksessa KoRen Pyhtäällä!

30.09.2022

Kyljykset matkaavat lauantai sarja-avauksessa Kotkan Reippaan vieraaksi Pyhtäälle!

Kyljysten edustusjoukkueen salibandy kausi polkaistaan sarjapelien osalta käyntiin KoRen vieraana lauantaina. KoRe kuuluu lohkon ehdottomiin ennakkosuosikkeihin tulevalla kaudella. KoRe pelasi harjoituskaudella useita harjoituspelejä, joista se napsi suurimmaksi osaksi voittoja. Päänahkoja joukkue otti muun muassa sarjaporrasta ylempänä pelaavista Kouvolan Susista ja Lahden Pelicansista. Kyljysten kanssa Kore mitteli kaksi harjoitusottelua. Elokuun alkumetreillä KoRe oli Kausalassa parempi luvuin 2-9 ja syyskuun alussa ottelu päättyi Pyhtäällä varsinaisen peliajan jälkeen lukemiin 6-6.

KoRelta löytyy tulevalla kaudella laaja kokoonpano, jonka tähtinä tuikkivat pelaajavalmentaja Sami Aalto, Luca Rilla & Antti Punkkinen. Aallon vyöltä löytyy kokemusta Suomen liigasta ja divarista sekä Sveitsin divarista.

Kyljykset lähtevät tulevaan kauteen vahvistuneella ja isommalla rosterilla. Kesän alussa saadun 2. divisioona sarjapaikan myötä joukkueeseen liittyi viisi uutta pelaajaa Korian Klubista. Korialta Kyljyksiin siirtyivät Ville Ala-Outinen, Tuukka Aaltonen, Atte Sorvo, Leevi Paavilainen & Kauri Pessala. Viisikko tuo tulevalle kaudelle kaivattua leveyttä rosteriin. Muita "uusia pelaajia" ei edustusjoukkueeseen ole liittynyt. Kakkosjoukkueesta rinkiin on nostettu etenkin nuoriso-osasto Eero Haapaniemi, Aapo Ikonen, Lauri Haapaniemi & Johannes Backman. Nuoriso-osasto pääsee varmasti näyttämään taitonsa farmisopimuksen myötä. Farmisopimus edustuksen ja kakkosjoukkueen välillä mahdollistaa vaivattoman pelaajaliikenteen joukkueiden välillä helmikuulle asti.

Edustuksen viime kauden runkopelaajat jatkavat pelaamista myös tulevalle kaudella. Tuloskentän kapellimestarin paikkaa hallinoi viime kaudelta totuttuun tapaan Lauri Turunen. Maalilla vastuunkantajina toimii kaksikko Henri Haapaniemi & Eero Heino. Viimeiseltä iittiläisten 2. divisioona kaudelta edustusjoukkuetta edustavat tällä hetkellä Severi Porevesi, Tuukka Turunen & Jari Lassila. Kakkosjoukkueesta löytyy vielä muutama soturi lisää, joita voidaan pitää iittiläisen salibandyn legendoina. Nimet Kimmo Lintukangas & Marko Eklund ovat edelleenkin iittiläisen nuorison huulilla, kun puheeksi tulee salibandy. Kuka tietää, jos edellä mainitut herrat kaivavat vielä itsensä farmisopimuksen kautta pelaavaan kokoonpanoon kauden aikana.


Niko Henttonen ennakoi huomista kamppailua;

"Varmasti tietyllä tavalla ensimmäisen pelin ekstralataus näkyy huomenna molemmissa joukkueissa. Yritetään saada ylimääräinen energia kohdistettua oikeisiin asioihin niin hyviä asioita tapahtuu. Eiköhän sieltä tule hyvin aggressiivinen ja nälkäinen KoRe, jos harjoituspelejä muistelee. KoRe on meille hyvä haaste heti näin kauden alussa. Varmasti tasainen ottelu on tulossa, mutta omalla hyvällä pelillä kolme pistettä lähtee meidän matkaamme."

Ottelua voit seurata salibandyliiton tulospalvelusta. Linkki julkaistaan huomisessa pelipäivän päivityksessä.