Otteluraportti: Kyljyksille voitto kotiluolassa
Kyljykset nappasivat viime lauantaina käydyssä salibandyn II-divisioonan kamppailussa kauden viidennen voittonsa. Mäntyharjun Virkistys kaatui Kyljysten käsittelyssä luvuin 10-5 (4-0, 3-2, 3-3).
Kyljykset saivat otteluun vahvan startin. Ensimmäisen erän jälkeen lukemat olivat kotijoukkueelle vakuuttavat 4-0. Kyljysten kakkoskentällinen Porevesi, Lassila ja E. Haapaniemi oli ensimmäisessä erässä tehokkaalla päällä tehden kolme maalia neljästä.
Toisessa erässä kotijoukkue hölmöili itseään jäähyboxiin. MäVi sai sauman kaventaa ottelua ylivoimalla, mutta Kyljysten alivoima kesti MäVin rynnistyksen. Heikko hetki Kyljyksille sattui hieman ennen toisen erän puoltaväliä. MäVi kavensi 20 sekunnissa pelin lukemiin 4-2. Seuraavat minuutit olivat kriittisesti. Vapahtaja Ala-Outinen kuitenkin päästi Kyljykset pinteestä ajassa 35.18 iskemällä helpottavan maalin kotijoukkueelle. Kotijoukkue maalasi vielä toisen erän lopussa kahdesti pallon vierasjoukkueen maaliin. Erätauolle siirryttiin Kyljysten johtaessa 7-2.
Kolmas erä ei ihmeellisyyksiä tarjonnut. MäVi koitti päästä otteluun mukaan, mutta kotijoukkue kesti kirin. Kotijoukkue iski ylivoimallaan taululle jo 10-3 lukemat. MäVi sai kuitenkin lopussa kaunisteltua lukemia iskemällä vielä kahdesti kotijoukkueen virheistä.
- Tärkeä voitto meille. Saatiin hyvä startti peliin. Pystyttiin hyvin hallitsemaan pelin kulkua. Asenne oli myös hyvää läpi ottelun, vaikka tunteet meinasivat kuumentua ottelun lopussa. Odotan innolla tulevaa perjantai ottelua. Reipasta vastaan ollaan pelattu jo tällä kaudella kolmesti ja aina on saatu hyvät väännöt aikaan, kommentoi Mestan nälkäisimpänä palkittu Severi Porevesi.
Ottelun paras pelaaja Aapo Ikonen
(Kuukson Kone Oy)
Ottelun nälkäisin pelaaja Severi Porevesi
(Pub & pizzeria Mesta)
Pörssit:
Severi Porevesi 3+1
Eero Haapaniemi 1+2
Nuutti Ikonen 1+2
Atte Sorvo 2+0
Ville Ala-Outinen 1+1
Jari Lassila 1+1
Joel Puntti 1+0
Arto Rossi 0+1
Jani Fri 0+1
Aapo Ikonen 0+1
MV Henri Haapaniemi 80% (20 torj.)
KAUSI PUOLIVÄLISSÄ - MIETTEITÄ
Kausi on nyt tarkalleen runkosarjan osalta puolessa välissä. Kyljysten ensimmäinen puolikas tuotti viisi voittoa ja neljä tappiota. Pisteitä Kyljykset on kerännyt yhdeksästä pelistä 15. Sarjakärjessä porhaltaa KoRe 27 pisteellä. Kakkosena majailee TopTeam 19 pisteellä. Kolmosena Löysätempo 17 pisteellä.
Kyljykset maksoivat syyskaudella muutamassa ottelussa isoja oppirahoja. TopTeamille ja Löysätempolle kärsityt maalin tappiot söivät arvokkaita pisteitä. Toisella puoliskolla on onneksi sauma korjata saldoa ja vahvistaa omaa asetelmaa lohkon kärkipäässä.
Kyljysten seuraava ottelu pelataan tämän viikon perjantaina. Kyljysten vastustajaksi Kausalaan astelee sarjakärki Kotkan Reipas.
Kyljykset - KoRe PE 16.12.22 klo 18.30
Otteluisäntä KouMet Oy