Otteluraportti: Sysmäläiset kaatuivat avausottelussa - Kolme pointtia BB-88 pelistä

01.10.2023

Kyljykset nappasi lauantai-iltana kauden ensimmäisen päänahan kukistamalla sysmäläisen BB-88:n kotikentällä Ravilinnassa. Lopputulos kirjattiin lukemin 14-3 (2-0, 5-1, 7-2).


Kotijoukkueen parhaaksi pelaajaksi arvostettiin puolustaja Tuukka Turunen.

Parhaan palkitsi otteluisäntä Halton.


Kotijoukkueen nälkäisin pelaaja Nuutti Ikonen. Parhaan palkitsi Pub & Pizzeria Mesta.


Kauden avausvoitto kotiyleisön edessä isännän elkein

Kyljykset esiintyi runsas lukuisen kotiyleisön edessä vakuuttavasti. Kotijoukkue hallitsi pelitapahtumia pelin alusta alkaen. BB-88 tyytyi pääsääntöisesti puolustamaan ja kyttäämään vastaiskuja. Pallon kanssa kotijoukkue pelasi varmaotteisesti eikä suuremmin lähtenyt höntyilemään.


Kaikki neljä kentällistä saivat onnistumisia


Kyljykset käyttivät pelin aikana neljää eri hyökkäyskentällistä. Jokainen kenttä onnistui maalinteossa ottelun aikana. Tulosvastuuta kantanut ykköskentällinen N. Ikonen, Ala-Outinen ja L. Turunen taiteili ottelussa seitsemän maalia.


Seuraavaksi luvassa kaksi vierasottelua


Kyljykset matkaavat ensi sunnuntaina 8.10. Lappeenrantaan, jossa joukkue kohtaa SaiPa Akatemian. Seuraava peliä ei tämän jälkeen tarvitse kauaa odotella. Joukkue matkaa tiistaina 10.10. Heinolaan, jossa vastaan asettuu SB Heinola II.